Ennakkoäänestys 2019

Kävin tänään äänestämässä ennakkoon. Täällä Melbournessa mahdollisuus äänestämiseen on useampana ennakkoäänestyspäivänä. Äänestyspaikkana toimii Suomi-talo Altonassa. Altona on eräs Melbournen lähiöistä, jossa on paljon ulkomaalaisia ensimmäisen ja toisen sukupolven maahanmuuttajia. Altonassa sijaitsee myös Suomalaisyhteisö, eli muiden eurooppalaisten ohella myös Suomalaiset ovat löytäneet tiensä tälle alueelle.

Reissaaminen äänestyspaikalle kesti tuollaiset 40 minuuttia junan vaihtoineen ja minun on pakko myöntää, että hieman jännitti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun äänestän ulkomailla. Tunsin, kuinka perisuomalainen sisäinen (suomi)höpötykseni alkoi suoltaa huolestuneita kysymyksiä; Mahtaakohan ne siellä puhua suomea? Kuinkahan siellä erotetaan, että minne vaalipiiriin kuuluu juuri se minun ääneni laittaa? Lentokoneellakohan ne kuljetetaan ne äänet sitten Suomeen? Vai täälläkö avataan ja lasketaan? Näinköhän pysyy vaalisalaisuus? Vaan entäs jos hukkaavatkin juuri sen minun äänen? Kun havahduin tähän kulttuurilliseen ominaisuuteen, josta Antti Holma niin osuvasti kirjoitti, minua hieman hävetti. Luulin olevani parempi.

Asiasta kiinnostuneille voin summata lyhyesti, että varsinainen äänestyslippu meni ruskeaan kirjekuoreen, joka suljettiin aivan kuten suomessakin. Äänestyskirjekuori puolestaan meni keltaiseen kirjekuoreen, jonka mukaan laitettiin paperi, johon kirjoitettiin vaalipiirini (Helsingin vaalipiiri) keskusvaalipiirikonttorin (tai jotain sinne päin) osoite. Lisäksi saatteessa oli henkilötietoni, jotta tiedetään että olen äänestänyt ja että en äänestä kahta kertaa. Ja kyllä, siellä puhuttiin ihan suomea ja DHL kuljettaa äänet Suomeen lentokoneella. Periaatteessa vaalisalaisuus siis voidaan myös rikkoa ja liittää antamani ääni minuun.

Kun äänestämisen pyhä akti oli suoritettu, paljon ennakoitua nopeammin ja huomattavasti ennakoitua helpommin kuin mitään stressasin, oli minulla aikaa silmäillä tätä suomalaisen kulttuurin tyyssijaa ja edustoa.

Tietyllä tapaa talo henki todellista suomalaisuutta; Se oli pieni, rumaa arkkitehtuuria, käytännöllinen ja pystytetty todennäköisesti talkoovoimin. Sisällä näkyi hyvinkin tuttuja elementtejä. Yhdellä seinällä oli kahdentoista läänin vaakunat, seinällä tummaksi petsattu puinen heilurikello raksutti ikävystyttävää tahtiaan ja yhdellä seinällä komeili ryijy, jossa oli kansallisromanttisesti idyllinen järvimaisema, idyllinen metsämaisema, idyllinen sammaleinen kalliomaisema ja idyllinen lappilainen perinnepuvussaan.

20190404_143443

Uskon, että jos olisin alkanut penkomaan kaappeja, niin jostakin olisi putkahtanut esiin aaltomaljakko, Arabian paratiisi -astioita tai ehkä jopa ”sitä parempaa posliinia”, eli ainakin 15-osainen Myrna-astiasto. Uskon myös, että pari kertaa yrittämällä ouija-laudalla olisin saanut manattua esiin Kekkosen hengen. Kuulen jo etäisesti korvissani, kuinka Urkki murisee, että ”Saatanan tunarit! Perkele!” samaan aikaan kuin jossain kaukaisuudessa lasketaan valitsijamiesääniä seinäkellon metronomisessa tahdissa; Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen… Tietyllä tapaa tila oli kuin lavastus jostakin Safiirin ja Teräksen jaksosta.

20190404_143059

Älkää siis käsittäkö väärin. Mielestäni on hienoa, että suomalaiset ovat lähteneet maailmalle, löytäneet siellä toisensa ja muodostaneet yhteisön samalla integroituen yhteiskuntaan, että säilyttämällä jotakin kotimaastaan. Valitettavasti tuo säilytetty osa oli ainakin sisustuksen perusteella juuri sitä seitsemänkymmentäluvulle jämähtänyttä, ummehtunutta kuvastoa, joka ei mielestäni edusta, tai ei ainakaan pitäisi edustaa modernia Suomea. Sitä kuvastoa, jota olemme saaneet nauttia mummolassa kettukarkkien ja vihreiden kuulien kera. Löytyisiköhän täälläkin kaapeista joulusta yli jääneitä vihreitä kuulia?

Mielenkiintoisempi kysymys sen sijaan on, mikä edustaa modernia Suomea? Jäin pohtimaan tuota kysymystä ja ehkä saan muodostettua siihen jossakin vaiheessa tyydyttävän vastauksen.

Rehellisyyden nimissä minun on myös kerrottava eräästä positiivisesta asiasta. Suomi-talolla on nimittäin oma suomikauppansa, josta saa ostettua, yllätys yllätys, suomalaisia tuotteita. Valikoimasta löytyy niin Juhlamokkaa, Fazerin Mariannekarkkeja kuin karjalanpiirakoita ja ruisleipääkin. Jonkinlaista lämpöä herätti nähdä Juhlamokan tummanpunaisia paketteja hyllyssä. Kahvi jäi kuitenkin ostamatta, koska meillä ei ole talossa kahvinkeitintä. Suodatinkahvinkeittimet ovat täällä harvinaisuus ja kodeista löytyy todennäköisemmin jumalattoman kokoisia artesaanihärpäkkeitä, jos keitin ylipäätään halutaan omistaa. Helpompaa tosin on mennä yhteen suurin piirtein jokaisessa kadunkulmassa olevista kahviloista ja ottaa se kahvi mukaan.

Mukaan tarttui sen sijaan pussi Mariannekarkkeja mielestäni kohtuulliseen yhdeksän dollarin (noin kuuden euron) hitaan. Hinta on kohtuullinen ottaen huomioon, että makeiset on rahdattu toiselta puolelta maapalloa. Huvittava oli myös huomata, että ahmin pussillisen Marianneja aivan yhtä nopeasti täällä Australiassa kuin Suomessakin.

20190404_153906

Tähän mennessä olen ihan tietoisesti vältellyt suomalaisia ja kaikkea suomalaista täällä Australiassa. Käydessäni tuolla talolla uteliaisuuteni kuitenkin heräsi. Millaisia mahtavat olla Australiassa asuvat maamieheni? Ehkäpä osallistun johonkin heidän järjestämistään riennoista ja verkostoidun hieman.

Lopuksi haluaisin sanoa, että menkää ihmiset äänestämään, kun teillä siihen on oikeus. Muistakaa myös, että meidän vaalijärjestelmässä ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta toissijaisesti puolueen sisällä ehdokkaalle. Kääntäen, äänestämällä pärstää, kannatat myös puoluetta.

Mainokset

Kommentointi suljettu.

%d bloggers like this: